Saksan markkinoille. Kumppanisi Saksassa. Yrityksen perustaminen Saksaan. Operatiivinen toiminta Saksassa. Virtuaalitoimisto

Pandemian vaikutukset Saksan talouteen

Mitkä alat ovat voittajia ja häviäjiä Saksan markkinoilla koronan jälkeen

On ollut surullista seurata pandemian aiheuttamaa vaikutusta maailman talouteen. Valtiot velkaantuvat, yrityksiä kaatuu ja ihmiset menettävät toimeentulonsa. Etenkin matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alat ovat kärsineet pahoja iskuja. Samaan aikaan kaupanala menestyy, vaikka kärsiikin tuotteiden saatavuusongelmista ja hankintahintojen valtavasta noususta. Myös verkkokaupat kukoistavat, puhumattakaan lääketeollisuuden menestyksestä. 

On kuitenkin ilo huomata, ettei pandemia ole lannistanut ainakaan saksalaisia. Innovatiivisuutta löytyy ja startup-yritysten määrä onkin noussut vuodesta 2019 vuoteen 2020 lähes kaikissa osavaltioissa. Tästä voit lukea lisää alla olevasta ABCD Agencyn teettämästä raportista: The Post-Pandemic German Economy: Analysis of the 16 German States.

HitHorizonsin tekemässä analyysissä pureudutaan siihen, miten pandemia on vaikuttanut Saksan talouteen eri osavaltioissa. Tutkimuksessa analysoidaan ensisijaisesti startup-yrityksiä, pandemian aiheuttamia työllisyyden muutoksia ja BKT:n muutoksia henkeä kohti

 

Pandemian vaikutukset Saksan talouteen

COVID-19-pandemia on vaikuttanut eri tavoin Saksan osavaltioiden talouteen. Muun muassa etätyöhön siirtyminen on saanut monet vaihtamaan kaupunkielämän maaseudun rauhaan. Miten pandemia on vaikuttanut kuhunkin osavaltioon tai toimialaan vai onko mitenkään? Miten entiset Itä-Saksan osavaltiot eroavat entisistä Länsi-Saksan osavaltioista, kun verrataan BKT:tä?

Hampurista Saksin osavaltioon, sähköisestä kaupankäynnistä rakentamiseen 

1. BKT asukasta kohti

Entiset Itä-Saksan osavaltiot (Brandenburg, Mecklenburg-Vorpommern, Berliini, Sachsen-Anhalt, Sachsen) ovat tähän mennessä kärsineet pandemiasta BKT:n osalta vähiten. Esimerkiksi Brandenburgin osavaltion BKT:n muutos oli vain -1,15 % edellisvuodesta. Entiset Länsi-Saksan osavaltiot puolestaan ovat kärsineet eniten (Baijeri, Baden-Württemberg, Hessen, Hampuri, Saarland, Bremen). Bremen on kokenut pahimman iskun, sillä sen asukaskohtainen muutos oli jopa -5,42 %.

BKT asukasta kohti

2. Työntekijät toimialoittain

Mecklenburg-Vorpommern on maa-, metsä- ja kalatalouden valtakunnallinen pääkaupunki, jossa on enemmän työntekijöitä 100 000 asukasta kohti kuin missään muussa osavaltiossa. Sachsen on puolestaan Saksan rakennusalan pääkaupunki, jossa 100 000 asukasta kohti on 3 062 rakennusalan työntekijää. Maan pääkaupunki Berliini johtaa julkisen sektorin työpaikkojen määrässä. Bremen taas on sähkö-, kaasu- ja saniteettipalvelujen keskus.

Hampuri on Saksan palvelualan voimanpesä, kuuluen top viiden luokan kärkeen: Rahoitus-, vakuutus-, kiinteistö- ja palvelualalla. Hampurissa on myös tapahtunut noususuhdanne kaupan ja kuljetuksen, hotelli- ja ravintola-alan sekä tieto- ja viestintäalan aloilla. Miten Hampuri on muuten pärjännyt raportin muissa osissa? 

Työntekijät toimialaa kohti

3. Perustetut startup-yritykset

Berliiniläiset ovat Saksan yrittäjähenkisintä väestöä, ja vuonna 2020 perustettiin huikeat 681 uutta startup-yritystä.

Baijeri on toinen saksalaisen uuden liiketoiminnan keskus, jossa perustettujen uusien yritysten määrä on lisääntynyt eniten edellisvuodesta, kun verrataan vuotta 2019 vuoteen 2020.

Pandemia on johtanut startup-yritysten buumiin myös Thüringenin maaseutumaisessa osavaltiossa. Thüringenissä on Saksan suurin prosentuaalinen kasvu uusien startup-yritysten määrässä edellisvuoteen verrattuna. Eniten uusia startup-yrityksiä syntyi elintarvike- ja valmistusteollisuuteen.

Perustetut Startup-yritykset

4. Startup-yritykset toimialoittain

Brandenberg on hyötynyt kuluttajakäyttäytymisen muutoksesta eniten, ostokset ovat pandemian myötä siirtyneet verkkoon johtaen verkkokaupan startup-yritysten voimakkaaseen lisääntymiseen.  Verkkokauppayritysten määrä on kasvanut Brandenburgissa huikeat 400 %. Brandeburgissa on syntynyt myös uusia Mobility startup-yrityksiä, johon Teslan uuden gigatehtaan avaamisella on ollut oma vaikutuksensa. 

Energia-alan kasvu jatkuu Baden-Wurtembergissä, joka on edelleen vihreän teknologian innovaatiokeskus. Lounaisessa osavaltiossa energia-alan startup-yritysten määrä on kasvanut eniten. Startup-yritykset toimialoittain

Tutkimuksen toteutti ABCD Agency kesäkuussa 2021.  

https://www.hithorizons.com/eu/insights/analysis-of-post-pandemic-german-economy

 


07.09.2021

Saksan markkinoille. Saksan messut. Yrityksen perustaminen Saksaan. Myyntiagentti Saksa. Saksan ALV-tunnus. Saksan messuille.