Saksan markkinoille koronan aikana?
Saksa laajentaa alihankintaansa Euroopassa ja sen digitalisointi avaa paljon mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille.
Tiesitkö, että Saksa on ollut Suomen merkittävin kauppakumppani jo vuodesta 2014? Maiden erinomainen suhde jatkuu myös 2020-luvulla ja toivottavasti jopa vahvistuu koronan myötä. Pandemia voi hyvinkin avata suomalaisille yrityksille uusia mahdollisuuksia Saksan markkinoilta.
Korona vaikuttaa tänään kaikkeen. Niin arkipäiväiseen elämään perheen ja ystävien kanssa, kuin myös liike-elämään. Korona tuo mukanaan uusia riskejä ja se on yksi historian suurimmista haasteista teollisuudellemme. Tämän kevään tilannetta voisi kuvata hyvinkin osuvasti sanalla talousshokki. Esimerkiksi Saksan autoteollisuuden sakkaaminen näkyy negatiivisesti myös Suomen ulkomaankauppassa, sillä tuotantoketjujen katkot ovat osoittaneet alan haavottuvaisuuden kriisitilanteissa.
Pandemia näyttää silti avaavan myös uusia mahdollisuuksia yrityksille Euroopan sisäisillä markkinoilla. Kesäkuussa sovittu Saksan historian suurin elvytyspaketti on suuruudeltaan 130 miljardia. Siitä voi saksalaisten yritysten kautta lohjeta siivuja myös kotimaisille yrityksille. Tuoreen Saksan Kauppakamareiden Liiton kyselyn mukaan Saksan teollisuus aikoo muuttaa alihankintaansa Eurooppaan. Kyselyn mukaan 20.000 saksalaista valmistavan teollisuuden yritystä haluaa palauttaa tuotannon kotimaahan tai EU:n sisämarkkina-alueelle. He etsivät EU:n sisältä uusia alihankkijoita nykyisten sijalle tai rinnalle. Suurin osa (87 %) yrityksistä etsii uusia yhteistyökumppaneita Saksasta ja jopa 59% uusia palvelujen tai tuotteiden toimittajia EU:n markkinoilta. Tässä lieneekin valtava mahdollisuus suomalaisille alihankkijoille, sillä tuotantoketjujen uudistamisen myötä myös suomalaiset voivat löytää arvokkaita yhteistyökumppaneita Saksasta. Nyt suomalaisyritysten kannattaa siis aktivoitua Eurooppaan päin.
Saksa on jäänyt jälkeen Euroopan digitalisaatiokehityksessä. Siksi koronakriisi voi avata uusia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille myös digipalveluiden saralta. Jopa 40 % kyselyyn vastanneista yrityksistä aikoo kasvattaa lähiaikoina investointejaan digitalisointiin. Digitalisointi on tunnetusti Suomen valtti ja tähän tilaisuuteen kannattaa käydä käsiksi, jotta Suomi pääsee mukaan kehittämään Saksan digimaailmaa.
Jokaisessa kriisissä on aina myös jotain hyvää. Jotta suomalaisten yritysten päätöksen teko kansainvälistymisen suhteen olisi koronan aikana hieman helpompaa, olemme tehneet yhteenvedon tärkeimmistä syistä, miksi lähteä Saksan markkinoille myös koronan aikana:
10 syytä lähteä Saksan markkinoille koronasta huolimatta
1. Saksan talouden 130 miljardin elvytyspaketista (06/2020) voi saksalaisten yritysten kautta lohjeta siivuja myös suomalaisille yritykselle.
2. Saksa on edelleenkin, kasvun hidastumisesta huolimatta, Suomen tärkein kauppakumppani.
3. Toimintaketjut: Saksan teollisuus varmentaa toimitusketjut lähialueilta ja laajentaa siten alihankintaansa Eurooppaan.
4. Digipalvelut: Saksan teollisuuden, opetuksen ja terveyshuollon digitalisointi avaa paljon mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille.
5. Pääsy Saksan markkinoille antaa tärkeän taloudellisen selkärangan ja uskottavuutta myös lähteä muille kansainvälisille markkinoille.
6. Suomalaisuus on positiivinen asia Saksassa ja saksalaiset ovat uteliaita kaikkea suomalaista kohtaan. Saksalaiset luottavat Suomeen ja tiedostavat, että Suomesta tulee laatua.
7. Saksa on portti Eurooppaan ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista.
8. Saksa on Euroopan johtava talous.
9. Saksan infrastruktuuri on huipputasoa ja kuljetukset muuhun Eurooppaan sujuu erittäin helposti.
10. Saksalla on valtava markkinapotentiaali suomalaisyrityksille, sillä se on Euroopan suurin markkina-alue jossa odottaa yli 83 miljoonaa kuluttajaa ja 3,5 miljoonaa yritystä (30.09.2019).
Saksan tuotantoketjut sekä digipalvelut ovat juuri nyt murroksessa. Korona-kriisi voi avata uusia mahdollisuuksia kotimaisille tuotteille Saksan markkinoilta. Näitä mahdollisuuksia suomalaisten yritysten kannattaa käyttää ripeästi hyväksi, sillä kilpailijat paikan päällä Saksassa ovat nopeita liikkeissään ja aktiivisesti kilpailussa mukana. Nyt on hyvä hetki ottaa yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiin, jotka miettivät jo täydellä teholla koronan jälkeistä aikaa.
Yleisesti ottaen suomalaisten yritysten lähtökohdat siirtyä Saksan markkinoille ovat hyvät. Suomesta löytyy riittävästi koulutettua ja ammattitaitoista työvoimaa ja teknologia on maailman huipputasoa. Suomen kansantaloudelle olisi suuri riski, jos Suomi syrjäytyisi nyt koronan myötä ympäröivästä maailmasta, sillä kansainvälisyys on erittäin tärkeää Suomen koko kansantalouden hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta.
27.06.2020
Written by Mari Kutila
mari.kutila@silta.one
+49 1577 1422 432