MIKSI SAKSAN MESSUT OVAT YKSI TEHOKKAIMMISTA REITEISTÄ SAKSAN MARKKINOILLE

Kun suomalainen yritys harkitsee lähtöä Saksan markkinoille, messuillemeno nousee lähes poikkeuksetta esiin. Kyse ei kuitenkaan ole puhtaasti markkinoinnista, vaan pääsystä saksalaisen B2B-päätöksenteon tapahtumapaikalle. Saksassa messut ovat osa kaupallista infrastruktuuria. 

Euroopan messukeskittymä 

Saksa on poikkeus Euroopassa, sillä siellä messut ovat toimialojen keskeinen toimintaympäristö, ei pelkkiä kohtaamisia. Maassa toimii kymmeniä messukeskuksia ja siellä järjestetään satoja tapahtumia vuosittain, joista monet ovat omien alojensa globaaleja johtotapahtumia. 

Vuonna 2024 Saksassa järjestettiin 322 messut, joissa oli mukana n. 204 000 näytteilleasettajaa ja 11,7 miljoonaa kävijää. Noin 63 % kävijöistä on päätöksentekijöitä; toimitusjohtajia, hallituksen jäseniä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia. 

Messutapahtumissa: 

  • esitellään uutta teknologiaa 
  • valitaan tulevat palveluntuottajat/toimittajat 
  • rakennetaan kumppanuuksia 
  • tehdään koko toimialaan vaikuttavia päätöksiä 

Päätöksentekijät paikalla 

Saksan messujen keskeinen etu on kävijöiden laatu. Valtaosa kävijöistä toimii yrityksissään hankinta-, johto- tai päätöksentekoroolissa. Kansainvälisillä messuilla tämä korostuu entisestään. 

Käytännössä messuilla keskustellaan todellisista tarpeista, vertaillaan ratkaisuja ja pohjustetaan hankintaprosesseja. 

Messuilla ei vain “verkostoiduta”, vaan siellä rakennetaan tulevien vuosien toimittajasuhteita. 

Miksi Saksa on messujen ykkösmaa? 

  • 70 messupaikkaa ja yli 3,25 miljoonaa neliömetriä hallitilaa 
  • Kymmeniä kansainvälisiä “Leitmesse”-tapahtumia vuosittain 
  • Keskeinen sijainti Euroopassa, hyvä liikenneinfra ja nykyaikaiset messukeskukset 
  • Pitkä historia ja korkeat laatustandardit 
  • Paljon alueellisia ammatti‑ ja kuluttajamessuja, joissa kymmenet tuhannet näytteilleasettajat ja miljoonat kävijät tapaavat vuosittain 
  • Vuosittain 320–380 messua, 12 miljoonaa kävijää ja yli 200 000 näytteilleasettajaa 

Suomalaisille yrityksille ratkaisevat seikat 

Suomalaisilla yrityksillä on Saksassa usein vahva tuote, mutta heikko tunnettuus. Haasteena on, ettei yritys vielä ole mukana paikallisessa keskustelussa. Messut ovat nopein tapa muuttaa tilanne. Kun yritys näkyy ja kuuluu samoissa tapahtumissa kuin kilpailijansa, se alkaa olla asiakkaan silmissä varteenotettava vaihtoehto. 

Messuilla moni suomalainen kasvuyritys voi: 

  • Validoida markkinan 
  • Löytää palveluntuottajia, jakelijoita ja kumppaneita 
  • Rakentaa uskottavuutta 


Tästäpä syystä Saksan messut eivät ole pelkkä markkinoinnillinen lisätoimenpide, vaan keskeinen osa markkinoillemenoa. 

Hallitusti Saksan markkinoille 

Saksan messuille osallistuminen on investointi näkyvyyteen, suhteisiin ja markkina-asemaan. Yrityksille, joiden fokuksena on avata Saksan markkina hallitusti, messuosallistumisella saa: 

  • keskitetyn pääsyn oikeisiin toimijoihin 
  • nopeat näkymät kilpailukenttään 
  • tehokkaan tavan testata omaa tarjontaa 


Jos harkitset lähtöä Saksan markkinoille, kannattaa aloittaa osallistumalla messuille, joilla saa kokea, miten strategia kohtaa todellisuuden. Kun tekee oikean valinnan messujen suhteen ja osaa hyödyntää niiden potentiaalia, markkinoillepääsy voi merkittävästi nopeutua. 

SILTA auttaa yrityksiä valitsemaan oikeat tapahtumat ja rakentamaan niistä osan kokonaisstrategiaa, ei irrallista kokeilua. 

Ota yhteyttä: 

Mari Kutila 

Saksan markkinoille. Saksan messut. Yrityksen perustaminen Saksaan. Myyntiagentti Saksa. Saksan ALV-tunnus. Saksan messuille.